Tampereen Telakka 5.5.2007

Keikkaa pukkaa

Omaa soololevyä on tehty sen verran kauan, että on hauska laulella muutakin kuin työn alla olevia kappaleita tai ylipäänsä omia soololauluja.

Treenasimme lauantaina 500 kg lihaa yhtyeen kanssa uuden Nuori mies -levyn kappaleita ja bändi soitti hyvin, suorastaan siististi vaikkei se kyllä mikään hyve ole. Toisaalta ei 500 kg:stä ikinä tule täysin sisäsiistiä.

Huomasin myös, että lauluni on kehittynyt. Eikä ihmekään: venytelty on, joogattu ja treenattu, huhuiltu kuin valas valtameriaaltojen syvyydestä. Kehittämisvaraa onkin runsaasti, joten työ ei ihan heti lopu kesken.

Monet soittajat ja biisintekijät ovat varoitelleet minua laulutunneista. Luulenpa, että varoitukset perustuvat tietämättömyyteen. Ei soundi noin vain muutu vaikka joku voisi sitä toivoakin. Ääni on myös osa luonnetta ja temperamenttia.


Töissä Telakalla

Treenien jälkeen oli määrä matkustaa Tampereen Telakalle keikalle. Mielenkiintoista kyllä auto oli varattu lämppäribändille! Sain lähteä laahustamaan juna-asemien kautta keikkapaikalle. Totta puhuen hyvä niin.

Matkalla mietin mitä peltojen keskellä asuvat ihmiset tekevät elääkseen, viljelevät maata vai? Miten selviävät ilman katuvaloja? Inhottaako syksy ja lumeton talvi? Mitä harrastavat? Ovatko kauhuissaan uudesta oikeistohallituksesta, jonka ainoa hyvä puoli on naisenemmistö.

No, itse en pidä sen paremmin oikeistosta, vasemmistosta kuin keskustakaan, joten mitä jää jäljelle? Avaruuspuolue?

Demokratiasta ylipäänsä voi olla monta mieltä: enemmistö hallitsee enemmistön hyväksi. Aristoteleen ideaaliyhteiskunnassa vallitsi politeia. Siinä enemmistö hallitsee kaikkien hyväksi. Näin kertoi minulle historianopettaja ystäväni.

Painava hammasharja

Perillä Tampereella sain huomata, että hammasharjat ja nippu sanoituksia saattavat olla yllättävän raskaita. Jouduimme nimittäin raahustamaan tihkusateessa edes takaisin Hämeentietä laukkuinemme ja korkoinemme, siis minä ja paitoja ja levyjä kauppaamaan lähtenyt Jarkko. Anteeksi puut ja luonto, mutta joskus olisi kiva, että saisi auton alle.

Telakalla tapasin kuvataitelija Johanna Jormakan, jonka grafiikanlehti on seinälläni. Siinä on kissa senaatintorinkaltaisessa kaupunkimaisemassa, rakennusten keskellä joissa ei tunnu asuvan ketään. Kuvassa on miellyttävä tunnelma, jotain hiljaista ja hyvää. Siitä on tullut mukava ystäväni. Samaa on taitelijassa itsessään, miellyttävää herkkyyttä ja avoimuutta. Sain häneltä lahjaksi ihastuttavan laukun. Johanna oli liikeellä ystävänsä kanssa ja heillä oli tosi hieno yritysidea. Toivottavasti he pistävä yrityksen pystyyn!

Kiistely genomista

Keikkaa ennen kiisteltiin takahuoneessa siitä onko ihmisessä mitään omaa vai onko kaikki ympäristön vaikutusta. Muut tuntuivat olevan sitä mieltä, että kaikki on ympäristön vaikutusta. Minun mielestäni maaperä on olemassa. Mistä me yleensä puhuimme? Genotyypistä, fenotyypistä vai mistä? En tiedä. Yritin todistaa asiaa kaksostutkimuksilla ja muilla, mutta puheeni eivät selvästikään vakuuttaneet. Ja myönnettäköön: retuutin Kaikkaa (rumpali) hiukan riveleistä - leikkimielellä tietenkin!

Arvelen, että bändikaverit ovat joutuneet aivopesun uhreiksi, jonkin tieteellisen villityksen huumaamiksi. Pirun carsonella ruddii't (otus jolla on tutkimusten mukaan pienin määrä geenejä, alle 200. Tai saattaa olla joku muu vielä vähemmän geenejä omaava. Vähäinen geenimäärä ei tosin tarkoita, että olisi jotenkin tyhmä vaikka minä siihen nyt viittaankin leikkisästi).

Tieteellä luodaan aika usein väliaikaisia totuuksia tai jonkinlaisia osatotuuksia. Jollain tasanteella voi luulla, että tässä se on, mutta seuraavan kulman takaa kaikki näyttääkin taas erilaiselta. Onhan esimerkiksi periyminen osoittautunut huomattavasti monimutkaisemmaksi järjestelmäksi kuin mitä oletettiin. Genomin selvittäminen ei selitäkkään periytymistä tyhjentävästi. Sitäpaitsi ihmisellä on vähän geenjä vaikkapa havupuhin verrattuna, vain 30 000.

Ihan mielettömin tutkimus oli tämä viimeisin, josta kuulin. Siinä todisteltiin kuinka vanhempien tuntemukset ja voimakkaat kokemukset tallentuvat geenin pintaan ja vaikuttavat siten lapseen: äidin raskaudenaikaiset voimakkaat tunteet ja miehillä sukusolujen kehittymisen aikana koetut. Esimerkiksi nälänhätä, masennukset ja sen sellaiset. Ja onneksi nyt ei taas syyllistetä äitejä (ennen jokainen psykopaatti tuntui olevan huonon äitisuhteen tuotosta). Mutta älkää uskoko sanoihini, lukekaa itse. Muistini on hatara ja aivoni edamia.

Olen jälleen eksynyt aiheesta!

Keikan jälkeen

Keikka meni omasta mielestäni hyvin. Pystyn laulamaan ilman ponnisteluja ja rentous on nautinnollista. Yleisö oli selvästi positiivisella mielellä. Hauskaa, että paikalla oli eri-ikäistä porukkaa ja että se oli täynnä. Olin aika poikki, mutta yleisöstä saa virtaa.

Juttelin keikan jälkeen kivojen naisten kanssa. Yhdellä heistä oli vanhat 500 kg levyt vinyyleinä. Nehän ovat keräilyharvinaisuuksia. Hassua.

Myös takahuoneessa oli miellyttävää seuraa. Viisaita ja suloisia ihmisiä, mutta ei siitä sen enempää, sillä en halua loukata heidän yksityisyyttään.

Voi olla, että olen jo yliarka, mutta internetaika huolestuttaa. Kenestä vain saa sanoa ihan mitä tapansa ilman lupaa. Ylipäänsä yksityisyydensuoja ei tunnu huolettavan suomalaisia. Eräs ystäväni sanoikin, että on syntynyt sukupolvi, joka ei edes kaipaa sitä. Ehkä suomalainen ajattelee, että on niin tavallinen ettei häntä erota toisista tavallisista. Tai ettei ole mitään peiteltävää. Että jääköön eloktroninen jälki jokaisesta ostoksesta, kuvatkoot kamerat jokaisen liikkeen. Elokuvien kauhukuva siitä, että joku alkaisi käyttää tietoja väärin, ei tunnu pelottavan. Samoin voi miettiä sitä, että poliisi on saanut yhä enemmän oikeuksia. Onneksi oikeusoppineet ovat alkaneet tutkia, kärsiikö ykistyisyyden suoja kun säädöksiä ja lakeja on yhä enemmän ja esimerkiksi yhä pienemmistä rikoksista saa kuunnella puheluita jne.

Paskaaks tässä

Aamulla sain hotelliin ikävän viestin ja kotimatka oli surullinen. Kotona Helsingissä oli kuitenkin mentävä asemalta Pitskuun studioon laulamaan. Olin aika allapäin, mutta en voinut jättää studiopäivää käyttämättäkään.

Eeva äänitteli kärsivällisesti kuten aina. Sairaalan portilla- kappale oli saanut Morricone- tyylisen maiseman Miikka Paatelan kitaroista. Kuulosti suoraan lohduttavalta. Musiikin on ihmeellinen parantaja ja hyvä ystävä, aina auttamassa. Muutkin biisit kuulostivat hyviltä, rikkaammilta nyt kun sovitukset ovat saaneet hiukan lisää elementtejä. Olimme alkuviikosta vielä studiossa ja treenasimme Karvanoppien kanssa. Uudet biisit eivät tuntuneet tuottavan minkäänlaista ongelmaa soittajille. Ovatkohan ne haasteettomia?

Ai niin: kävimme Kaukon kanssa Paskan vieraana Radio Helsingissä. Paskahan on kiltinoloinen ja hassu tyyppi. Kauko puhuu paljon eikä Paskakaan mikään Hiljaisuus ole, eli aika hektinen fiilis. Aivan kuin olisi suljettu häkkiin amfetaministien kanssa.

Sellaista tällä kertaa,
Maritta