Maritta Kuulan blogi

2011-09-22T22:57:00.004+14:00

TÄMÄ BLOGI POIS KÄYTÖSTÄ. UUDET BLOGGAUKSET OSOITTEESTA:

http://www.marittakuula.fi

Hyvää !

2010-12-24T22:06:00.001+14:00

Hyvää vuoden vaihdetta ja mitä parhainta uutta vuotta kaikille eläville ja kuolleille, menneille ja tuleville!

Kuin kala verkossa

2009-08-21T02:05:00.003+14:00

Verkkosivut jälleen kuin kala verkossa.

Oli kiva laulella eilen Tampereella ja tänään Helsigissä Semifinaalissa.

Tee työtäs laulellen!

Huonot tsäkät!

2009-08-07T09:58:00.005+14:00

Tervehdys teille rakkaat lukijani

(hehe...kuka edes tietää, että täällä kirjoittelen???!!!...ja ketä se kiinnostaa ;))

Joka tapauksessa vesi virtailee sillan ali ja aika kuluu pyytämättä aina vain nopeampaa. Ajattelin vain ilmoitella, että verkkosivuni ovat pois käytöstä hetken aikaan.

Teetätin sivuni ruotsalaisella firmalla, mutta yhtiö on vaihtamassa omistajaa ja vähentämässä työntekijöitä, joten uhrina on köyhä lauluntekijä ja sivut pois toiminnasta.

No sattuuhan sitä, mutta nyt pitää palata entisiin kivikautisen näköisiin sivuihin vailla mitään hienouksia. Rahat meni hukkaan, vaan menkööt.

Madonna

"Kuuluu kova jytinä, "kuten oululainen persoonallisuus Kari Lisko tapasi huudella.Madonnan bassolinjat kuuluvat Jätkäsaaresta asti. Minä en paikalle uskaltautunut, sillä 170 000 jalkaa samalla tantereella kauhistutti helposti hyperventiloivaa erakkoa (leikkiä vaan). Vaikka tosiaalta olisi ollut kiva tsekata miten tilaisuus onnistuu ja tietenkin todistaa lujatahtoisen naisen show.

Keikoista

Keikkarintamalta sen verran, että seuraavaksi menän Karvanoppien kanssa Tampereen klubille 19.8. ja 20.8. ollaan Helsingin Semifinaalissa. Ihana soitella koko bändin kera vaikka kyllä duokeikat ja 500 kg lihaa yhtyeen esityksetkin hauskoja ovat.

Olimme 500 kg kanssa viime viikolla Turussa ja Laura Sppolan kanssa duona Kuusankoskella seuraavana päivänä.

Ai jai nyt takaisin arkkuun. Aamun säteet ajavat vampyyrin levolle, vaikka totta puhuen, ulkona on pilkkopimeää.

Tilaan hyviä unia niin itselleni kuin teille tuntemattomat tai jopa olemattomat lukijani,

Terveisin,

Maritta

PS. Silmät ristissä ei voi oikolukea!

Pitkästä aikaa

2008-10-03T23:18:00.004+14:00

Tervehdys taas,

Aika vilahtelee ohi niin nopeasti, etten ole muistanut kirjoittaa blogiani lainkaan. Ei auttanut vaikka ostin kamerankin , jotta voisin kuvailla teille mukavia pikku yksityiskohtia musiikin maailmasta.

No musiikkia onkin tehty olan takaa viime aikoina. Tässä vaiheessa en edes viitsi ajatella, ovatko kappaleet hyviä vai huonoja vai mitä? Sen näkee tuonnempana kun alkaa itsekin ymmärtää mitä on kirjoittanut.

Viimeisin keikka oli Art Goes Kapakka tilaisuudessa Korjaamolla ja saimme ihastuttavan vastaanoton. Ihmisiä on paljon ja tunnelma oli mukava ja lämmin - ainakin minun ja Laura Sippolan mielestä, joka säesti laulujani sähköpianollaan. Oi ja olimmehan iki-ihanan Diamondin synttäreilläkin laulamassa Lost and Found ravintolassa.

Sähköpianosta tuleekin mieleen aika hupasia kuvia Oulusta kun raahasimme sitä hirviötä läpi kaupungin 45:seen keikkapaikalle. Ja sehän painaa kuin synti. Taksia emme tietenkään saaneet. Näpit jäässä, pitkä junamatka takana. Siitä oli musiikin ilo kaukana. No mutta muuten meillä oli kyllä tosi kivaa. Sen voi vaikka päätellä noista kuvista:

http://picasaweb.google.fi/attiramenna/2008_02_12/photo#5166927687000603538

Olen täällä lueskellut kosmologiaa ja buddhalaista filosofiaa, jotta aivot saisivat jotain ravintoa, mutta enpä tiedä paljonko sinne tarttuu vai tarttuuko mitään. Joogan harrastus on herättänyt kiinnostuksen buddhalaisuuteen vaikka sen syvemmin en sitä harjoita. Laulujakin pitää ruokkia. Ja olen kirjoitellut kolumneja pohjoisen taidelehti Kaltioon. Sekin on hauskaa hommaa. Mielenkiintoisia ovat olleet myös toisen kolumnistin Teemu Mäen kolumnit.

Yhteistyötä taas viritellään musiikitekemiseseksi ja uuden nettisivutkin saadaan pian. Niiltä voi sitten ostaa musiikkiani sekä digitaalisesti että tilata ihan fyysisiäkin levyjä. Ja saa nähdä jospa saisimme t-paitojakin tehtyä. Castafiorello yhtiöni logo on mielestäni niin ihana, että siitä haluasin paidan ehdottomasti.

Ja keikkojakin on tulossa. Ateneumsali, Sellosali, Aino Actén huvila, Liberte ja erinäisiä vielä varmistamattomia keikkoja, että toivottavasti näen ainakin jotkut teistä pian.

Kiitokset Petri Hypiälle, Hannes Rannalle, kaius Varjoselle, Jarkko Tokoille, Sami Kukalle ja monille muille keikkojen ideoinneista ja kuvista, joita he ovat ystävällisesti minulle lähettäneet.

Mukavaa syksya!

Terveisin,

Maritta

Kameran puutostilassa

2007-08-25T00:38:00.000+14:00

Tervehdys maan asukkaat! Olen ajatellut usein kirjoittaa Teille, mutta koska minulla ei ole kameraa, näyttävät jorinani värittömiltä. Koulukirjoihinkaan ei pitäisi painaa kuvattomia sivuja, sillä ne saavat oppilaan haukottelmaan.

Sitä paitsi minulla on hieno journalistinen idea blogin tyylistä, mutta siihen tarvitaan KAMERA. Nyyh!

Joka tapauksessa. Vettä on valunut sillan ali ja hommat etenevät, keikkojakin on tehty. Käytiin Libertéssä yhtenä pimeänä kesäyönä keikalla. Tuntui kuin olisimme olleet yhteissaunassa koko joukon kanssa (vaatteet päällä tietenkin). Oli nimittäin ihan hillittömän kuuma. Ja yö oli maitoa.

Oltiin juuri samana päivänä saatu miksaukset Eevan (Koivusalo) ja Ilun (Herkman) kanssa valmiiksi. (Tai oikeammin he olivat saaneet. Minä kävin lähinnä nukkumassa studion sohvalla, mutta kuutelin kyllä miksauksiä kaikki yöt. Ei tarvnnut pahemmin naputtaa viiksiään). Siksikin oli kiva tunnelma. Ja yleisö oli mahtava! Ihmiset luovat keikan fiiliksen ja jokainen keikka on erilainen!

Libertéssä bändissä soitti Laura Sippola, Tuure Koski ja Tuomo Dahlblom. Mahtavia soittajia ja hyväkäytöksisiä. Kummarran heille virtuaalisesti!

Hauskaa oli se, että paikalla oli eri-ikäisiä ihmisiä. No - vauvoja ei tietenkään voi tuoda kapakkaan öiseen aikaan, mutta Suomessa pidättäydytään mielestäni ihan liikaa kukin omanikäsitensä joukossa. Väittäisin, että viisaita nuoria ja tyhmiä vanhempia ihmisiä on olemassa siitä huolimatta, että usein viisaus liitetään ikään ja tyhmyys nuoruuteen. Ei pidä rakentaa turhia raja-aitoja!

Kellarissa

Olimme Laura Sippolan kanssa keikalla myös Lohjalla ja sekin oli hauska matka, yksi parhaista esityksistä jonka olemme Lauran kanssa vetäneet, vaikka jengiä ei ollut paljoa. Todella mukavaa. Yhdessä biisissä jouduin nieleskelemään aika pahasti. Eräs tyttö näytti itkevän ja se muistutti minullekin asioita.

Ennen keikkaa istuttiin Lohjalla takahuoneen kellarin viileydessä. Hiljainen kolo valtavien käytävien labyrintissa syvällä talon pohjalla. Viileä ja piilossa.

Ajettin myös paikalliseen tolppaan yrittäessämme lähteä autolla takaisin kotiin. Ei saatu pakkia päälle ja auto vaan meni koko ajan tolppaa kohti aivan kuin se olisi halunnut syödä sen. No ei muuta kun työntämään!

Pöhkön näköistä työntää autoa intialaiseen sariin pukeutuneena. Onneksi Lauralla ei ollut enää sen valkoiset korkokengät jalassa. Ja saimme me onneksi apuakin.

Baker´s

Eilen oltiin Bakerissa. Kiva muuri myhäileviä kasvoja, monia rakastuneita ja onnellisen näköisiä pareja. Moni nauroi. Se on hyvä. Yhdellä gimmalla oli tosi tyylikäs tapa jorata ja laulaa biisejä mukana. Hänen olisi pitänyt näkyä isolla screenillä. Muitakin olisi varmasti tanssittanut vaikka mitepä ne sillit tai sardiinitkaan purkissa tanssii?

Keikalla soittivat Tikan Heikki, Sahlan Jyrki, Koivusalon Eeva ja Gröhnin Pekka. Ne on kyllä hyviä ja on aina turvallista esiintyä heidän kanssaan. Karvanopat on koti (huh, kuulostaa pahalta jos ei muista, että kysessä on bändin nimi).

Ja paljon onnea kahdelle E...lle! Kiitos MySpace sivujen tekijöille! Ne olivat hieno yllätys!

Tänään mennään Lauran kanssa Kasarmintorille Taiteiden yön keikalle. Pitää kai mennä kampaamaan tukka ja laittamaan sotamaalit paikoilleen!

Tiivistämisen jalo taito ei näköjään ole hallussani ja turha jorina on epäpyhää. Joten tämä loppui tähän. Terve vaan. Kirjoitellaan kun saan kameran.

Terveisin,

Maritta

Tampereen Telakka 5.5.2007

2007-05-10T08:57:00.000+14:00

Keikkaa pukkaa

Omaa soololevyä on tehty sen verran kauan, että on hauska laulella muutakin kuin työn alla olevia kappaleita tai ylipäänsä omia soololauluja.

Treenasimme lauantaina 500 kg lihaa yhtyeen kanssa uuden Nuori mies -levyn kappaleita ja bändi soitti hyvin, suorastaan siististi vaikkei se kyllä mikään hyve ole. Toisaalta ei 500 kg:stä ikinä tule täysin sisäsiistiä.

Huomasin myös, että lauluni on kehittynyt. Eikä ihmekään: venytelty on, joogattu ja treenattu, huhuiltu kuin valas valtameriaaltojen syvyydestä. Kehittämisvaraa onkin runsaasti, joten työ ei ihan heti lopu kesken.

Monet soittajat ja biisintekijät ovat varoitelleet minua laulutunneista. Luulenpa, että varoitukset perustuvat tietämättömyyteen. Ei soundi noin vain muutu vaikka joku voisi sitä toivoakin. Ääni on myös osa luonnetta ja temperamenttia.

Töissä Telakalla

Treenien jälkeen oli määrä matkustaa Tampereen Telakalle keikalle. Mielenkiintoista kyllä auto oli varattu lämppäribändille! Sain lähteä laahustamaan juna-asemien kautta keikkapaikalle. Totta puhuen hyvä niin.

Matkalla mietin mitä peltojen keskellä asuvat ihmiset tekevät elääkseen, viljelevät maata vai? Miten selviävät ilman katuvaloja? Inhottaako syksy ja lumeton talvi? Mitä harrastavat? Ovatko kauhuissaan uudesta oikeistohallituksesta, jonka ainoa hyvä puoli on naisenemmistö.

No, itse en pidä sen paremmin oikeistosta, vasemmistosta kuin keskustakaan, joten mitä jää jäljelle? Avaruuspuolue?

Demokratiasta ylipäänsä voi olla monta mieltä: enemmistö hallitsee enemmistön hyväksi. Aristoteleen ideaaliyhteiskunnassa vallitsi politeia. Siinä enemmistö hallitsee kaikkien hyväksi. Näin kertoi minulle historianopettaja ystäväni.

Painava hammasharja

Perillä Tampereella sain huomata, että hammasharjat ja nippu sanoituksia saattavat olla yllättävän raskaita. Jouduimme nimittäin raahustamaan tihkusateessa edes takaisin Hämeentietä laukkuinemme ja korkoinemme, siis minä ja paitoja ja levyjä kauppaamaan lähtenyt Jarkko. Anteeksi puut ja luonto, mutta joskus olisi kiva, että saisi auton alle.

Telakalla tapasin kuvataitelija Johanna Jormakan, jonka grafiikanlehti on seinälläni. Siinä on kissa senaatintorinkaltaisessa kaupunkimaisemassa, rakennusten keskellä joissa ei tunnu asuvan ketään. Kuvassa on miellyttävä tunnelma, jotain hiljaista ja hyvää. Siitä on tullut mukava ystäväni. Samaa on taitelijassa itsessään, miellyttävää herkkyyttä ja avoimuutta. Sain häneltä lahjaksi ihastuttavan laukun. Johanna oli liikeellä ystävänsä kanssa ja heillä oli tosi hieno yritysidea. Toivottavasti he pistävä yrityksen pystyyn!

Kiistely genomista

Keikkaa ennen kiisteltiin takahuoneessa siitä onko ihmisessä mitään omaa vai onko kaikki ympäristön vaikutusta. Muut tuntuivat olevan sitä mieltä, että kaikki on ympäristön vaikutusta. Minun mielestäni maaperä on olemassa. Mistä me yleensä puhuimme? Genotyypistä, fenotyypistä vai mistä? En tiedä. Yritin todistaa asiaa kaksostutkimuksilla ja muilla, mutta puheeni eivät selvästikään vakuuttaneet. Ja myönnettäköön: retuutin Kaikkaa (rumpali) hiukan riveleistä - leikkimielellä tietenkin!

Arvelen, että bändikaverit ovat joutuneet aivopesun uhreiksi, jonkin tieteellisen villityksen huumaamiksi. Pirun carsonella ruddii't (otus jolla on tutkimusten mukaan pienin määrä geenejä, alle 200. Tai saattaa olla joku muu vielä vähemmän geenejä omaava. Vähäinen geenimäärä ei tosin tarkoita, että olisi jotenkin tyhmä vaikka minä siihen nyt viittaankin leikkisästi).

Tieteellä luodaan aika usein väliaikaisia totuuksia tai jonkinlaisia osatotuuksia. Jollain tasanteella voi luulla, että tässä se on, mutta seuraavan kulman takaa kaikki näyttääkin taas erilaiselta. Onhan esimerkiksi periyminen osoittautunut huomattavasti monimutkaisemmaksi järjestelmäksi kuin mitä oletettiin. Genomin selvittäminen ei selitäkkään periytymistä tyhjentävästi. Sitäpaitsi ihmisellä on vähän geenjä vaikkapa havupuhin verrattuna, vain 30 000.

Ihan mielettömin tutkimus oli tämä viimeisin, josta kuulin. Siinä todisteltiin kuinka vanhempien tuntemukset ja voimakkaat kokemukset tallentuvat geenin pintaan ja vaikuttavat siten lapseen: äidin raskaudenaikaiset voimakkaat tunteet ja miehillä sukusolujen kehittymisen aikana koetut. Esimerkiksi nälänhätä, masennukset ja sen sellaiset. Ja onneksi nyt ei taas syyllistetä äitejä (ennen jokainen psykopaatti tuntui olevan huonon äitisuhteen tuotosta). Mutta älkää uskoko sanoihini, lukekaa itse. Muistini on hatara ja aivoni edamia.

Olen jälleen eksynyt aiheesta!

Keikan jälkeen

Keikka meni omasta mielestäni hyvin. Pystyn laulamaan ilman ponnisteluja ja rentous on nautinnollista. Yleisö oli selvästi positiivisella mielellä. Hauskaa, että paikalla oli eri-ikäistä porukkaa ja että se oli täynnä. Olin aika poikki, mutta yleisöstä saa virtaa.

Juttelin keikan jälkeen kivojen naisten kanssa. Yhdellä heistä oli vanhat 500 kg levyt vinyyleinä. Nehän ovat keräilyharvinaisuuksia. Hassua.

Myös takahuoneessa oli miellyttävää seuraa. Viisaita ja suloisia ihmisiä, mutta ei siitä sen enempää, sillä en halua loukata heidän yksityisyyttään.

Voi olla, että olen jo yliarka, mutta internetaika huolestuttaa. Kenestä vain saa sanoa ihan mitä tapansa ilman lupaa. Ylipäänsä yksityisyydensuoja ei tunnu huolettavan suomalaisia. Eräs ystäväni sanoikin, että on syntynyt sukupolvi, joka ei edes kaipaa sitä. Ehkä suomalainen ajattelee, että on niin tavallinen ettei häntä erota toisista tavallisista. Tai ettei ole mitään peiteltävää. Että jääköön eloktroninen jälki jokaisesta ostoksesta, kuvatkoot kamerat jokaisen liikkeen. Elokuvien kauhukuva siitä, että joku alkaisi käyttää tietoja väärin, ei tunnu pelottavan. Samoin voi miettiä sitä, että poliisi on saanut yhä enemmän oikeuksia. Onneksi oikeusoppineet ovat alkaneet tutkia, kärsiikö ykistyisyyden suoja kun säädöksiä ja lakeja on yhä enemmän ja esimerkiksi yhä pienemmistä rikoksista saa kuunnella puheluita jne.

Paskaaks tässä

Aamulla sain hotelliin ikävän viestin ja kotimatka oli surullinen. Kotona Helsingissä oli kuitenkin mentävä asemalta Pitskuun studioon laulamaan. Olin aika allapäin, mutta en voinut jättää studiopäivää käyttämättäkään.

Eeva äänitteli kärsivällisesti kuten aina. Sairaalan portilla- kappale oli saanut Morricone- tyylisen maiseman Miikka Paatelan kitaroista. Kuulosti suoraan lohduttavalta. Musiikin on ihmeellinen parantaja ja hyvä ystävä, aina auttamassa. Muutkin biisit kuulostivat hyviltä, rikkaammilta nyt kun sovitukset ovat saaneet hiukan lisää elementtejä. Olimme alkuviikosta vielä studiossa ja treenasimme Karvanoppien kanssa. Uudet biisit eivät tuntuneet tuottavan minkäänlaista ongelmaa soittajille. Ovatkohan ne haasteettomia?

Ai niin: kävimme Kaukon kanssa Paskan vieraana Radio Helsingissä. Paskahan on kiltinoloinen ja hassu tyyppi. Kauko puhuu paljon eikä Paskakaan mikään Hiljaisuus ole, eli aika hektinen fiilis. Aivan kuin olisi suljettu häkkiin amfetaministien kanssa.

Sellaista tällä kertaa,
Maritta

Nappi poikineen

2007-04-19T05:04:00.000+14:00

Flyygelillä ja nappi poikineen

Pekka Gröhn soitti flyygeliosuuden

Joskus joku satunnainen vastaantulija kyselee olenko tekemässä seuraavaa soololevyä. Vastaus on kyllä -tai oikeammin kyllä olemme tekemässä, koska levyjähän harvemmin tehdään yksin. Tätäkin levyä on tehty varsin hartaasti ja vaikka äänitykset alkavat olla loppusuoralla, menee levyn julkaisemiseen vielä tuskallisen kauan. Eli ei semmoisesta viitsi horista.

Pekka soitti Poppjazz-opiston studiolla flyygelin yhteen biisiin ja soitto äänitettiin kuudella erilaisella mikrofonilla. Näytti siltä kuin flyygeli olisi ollut hammaslääkärillä, kansi auki, suu täynnä poria.

Eeva Koivusalo

Harmittaa, että aina unohdan lainata kameraa studiosessioihin ja jää ainutlaatuiset kuvat ottamatta. Onneksi sain edes Pekasta ja Eevasta kuvan. Eeva näyttää mielestäni ärhäkkäältä Tipiltä (se keltainen sarjakuvalintu), mikä ei kyllä kuvaa hänen tehtäväänsä levyllä, sillä hänhän tuottaa koko roskan. Pekan kuvaa katsellessa aloin miettiä, että kun ihminen keskittyy, tuijottaa hän usein jonnekin toiseen tilaan!

Janne Vikstén ja Eeva Koivusalo

Noista studiopöydistä tulee mieleen vanhat levytykset. Oltiin kerran vuosia sitten saatu Tikan Heikin (Heikki on tuottanut aiemmat levyni) kanssa studiopöytä mun olohuoneeseen ja Heikki siellä äänitteli muun muassa yhden mopsin, Wilbergin murinaa. Se mopsi muuten näyttää ihan Churchilliltä. Yöt nukuin puoliksi sen studiopöydän alla kun ei huoneeseen juuri muuta mahtunut. Isäni totesi luonani käydessään, että siinäpä nappi poikineen ja aina kun näen studiopöydän tulee lause mieleeni.

No niin. Mitähän näistäkin blogeista tulee!

t.
Maritta

2007-04-16T01:27:00.000+14:00

Maritta Kuulan kotisivu

Blogi aikaan

2007-04-16T01:14:00.000+14:00

Toivotan kaikki teidät blogiini eksyneet tervetulleiksi!

Hämmästyttävää, että löysitte tänne, mutta toisaalta: elämähän on täynnä ihmeitä. Sekin, että olemme täällä - siis tällä pallolla ja tämän lajin edustajina.

Ajattelin pulputella mitä sylki suuhun tuo. Kerron varmaan musatouhuistanikin jossain vaiheessa, nyt sen että 500 kg lihaa levyn pitäisi tulla kauppoihin 18.4. turkulaisen Plastic Passion yhtiön julkaisemana.

Jeesus taas

Levyn kannessa on pikkuinen Jeesus-ikoni, jonka ostin tallinnalaisesta kirkosta ja sehän sopii, sillä Kullervo Rainion Nuori mies -runo, josta levyn nimi on napattu, kertoo nuoresta miehestä, joka mietti maailman järjestämistä. Ja Jeesushan oli nykymittakaavassa nuori mies ja aikamoisen järjestelyn hänkin teki - mikäli juttu ei ole pelkkää legendaa?? :-)

Sielun kannessa oli Kuolleiden päivän luurankoja, joita olen saanut lahjaksi ja ostanut Meksikosta. Catharine, viisisenttinen luurankokaunotar on lempparini, mutta hassuin Meksikossa näkemäni Kuolleiden päivän veistos oli se, jossa luurankolääkäri auttaa luurankoäitiä synnyttämään luurankovauvan. Kuoleman edessä me kaikki olemme tasa-arvoisia. Juu-u.

Kuoleman päivä ja apinalapsi

Vietimme aikoinaan Marjo Tynkkysen kanssa (loistava valokuvaaja, joka on ottanut kaikkien soololevyjeni kansikuvat) Kuolleiden päivän yötä meksikolaisella hautausmaalla intiaanimummojen ja muiden paikallisten kanssa. Pikkuruiset mummot nauttivat eväitään ja tarjosivat pullonsuusta jotain polttavaa, olisiko ollut pulgue'a. Tunnelma oli satumainen: oransseja kukkia, kynttilöiden savua, vanhoja hautoja ja jättiläismäisinä heiluvia varjoja hautausmaata ympäröivissä muureissa.

Kuolleiden päivään kuuluu myös alttarit, joille asetetaan edemenneille heidän rakastamiaan asioita. Vainajat eivät meksikolaisten mielestä ole selvästikään mitään erityisen juhlallisia hahmoja. Alttareilla näki tupakkaa, chipsejä, karkkia, sarjakuvia - jopa sukkahousut!

Muistan Meksikosta myös vanhan, nyt jo edesmenneen tohtorinnan, jolla oli 35 sentin pituinen arvonimi (pienen pienillä kirjaimilla kirjoitettuna) ja hieno ja moniosainen oli hänen nimensäkin. Tohtoritar oli sairas, lepäsi divaanilla, käsissä maksaläiskiä ja ohuet hiukset hienosti kammattuina, oikea tietopankki, historioitsija ja perinneruuan ystävä.

Hän kertoi, että kerran hänen eteensä oli tuotu hopeinen kulho ja kun hän oli nostanut kannen, oli kulhossa levännyt säälittävä hahmo: pieni apinavauva. Sitä hän ei ollut voinut maistaa, niin ruuanystävä kuin olikin, näky oli sen verran surullinen.

Eläköitynyt tähti

Ja apinavauvasta tuleekin mieleeni Cheetah. Sehän viettelee kai edelleen eläkepäiviä - nyt jo 75-vuotiaana poikamiehenä. Kuntoa en tiedä, mutta ainakin 64-vuotiaana hän vielä rakasti Heineken olutta, sikareja ja vanhoja leffojaan. Taputti käpäliään aina kun ilmestyi Weissmüllerin kanssa televisioruudulle. Päivät se istuskeli uima-altaalla ja poltteli sikareita, Cheetah siis. Perinteiseen tyyliin eläköitynyt Hollywood stara! Näin aiheesta dokumentin, joten ei kai se ihan valetta voi olla?

No niin. Tällä kertaa pääsimmekin levynkansista Meksikoon, luurankoihin, kuolemaan ja apinavauvan kautta Hollywood -tähtiin!

Palataan asiaan!